perjantai, 4. marraskuu 2011

viikonloppu ja halloween =)

Hulinaa ja vilskettä meijän elämässä.

Paljon on taas ajatuksia pyöriny päässä. Välitän todella paljon avopuolisoni lapsosista. Mutta välillä vaan herää kysymys mitä jos joskus meille tulee oma lapsi. Onko välittämiseni silloin eri. Luulenpa että on, koska silloin se on "minun omani". Avokkini lapset muistuttavat aina sen entisen olemassa olosta. Ja kyllä yllättäen minä en hänestä välitä.

Nyt viime aikoina tämä kyseinen ex on ottanut tehtäväkseen lirkutella ja keimailla avokilleni, vaikka itse on raskaana ja uusi puoliso hänelläkin. Kiusan henki. Onneksi sitä kuitenkin osaa itse olla tämän kaiken yläpuolella ja jättää suurimmaksi osaksi huomiotta. Myönnän välillä mustat sukat ovat jalassa ja pahasti. Kuitenkin luotan siippaani että hän ei tekisi mitään selkäni takana. Olemme paljon puhuneet asioista ja meillä onkin avoin ilmapiiri. Kaikesta voi puhua ja täytyy puhua. Suhde ei toimi jos ei toisen kanssa kykene olemaan avoin ja oma itsensä. Pitkästä aikaa minä saan olla sitä mitä olen ja silti minua rakastetaan. Mikä toisaalta on todella ihmeellistä. Viiden sinkkuvuoden jälkeen kun löytääkin vierelleen jotain sellaista mihin ei uskonut, eikä kuvitellut ikinä itse saavan sitä onnea että rakastaisi tai tulisi rakastetuksi. Olin ennen kyynisyyden perikuva ja rakkaus oli minulle kirosana. Menettämisen pelko on vieläkin suuri mutta kaikki aikanaan.

Onko tämä sitä elämää mistä olen haaveillut? Ei ole, mutta tämä onkin sitä enemmän. Lasten kanssa on paljon hankalia hetkiä ja tunne lujuutta kaivataan jotta ei murtuisi ja jättäisi tätä kaikkea. Rakkauden kohdettaan kun ei voi valita. Tällä viikolla ollaan askarreltu halloweenia ja leivottu. Itsensä tuntee välillä riittämättömäksi ja voimattomaksi sen äiti varjon alla. Siitä ei tule pääsemään koskaan irti, mutta sen kanssa on opittava elämään. Sydäntä lämmittää ne hetken ku nuorimmainen tulee halaamaan ja toteaa "sinä oon niin ihana". Näitä hetkiä varten sitä eletään. 

 

Anteeksi sekavat  ajatukset ja hyppinen asiasta toiseen. Ei tähän aikaan oikeen enään juokse järki ei =)

Mukavaa Halloweenii everyboby!

keskiviikko, 2. marraskuu 2011

Heipätä hei

No niin. Tätä blogin kirjottamista oon monituisen monta kertaa meinannut aloittaa mutta ei vaan oo saanut aikaseksi. Nyt se on vihdoin ja viimein tehty.

Tarkotuksena on kirjotella ajatuksia elämästä yleensäkin. Päästää höyryjä pihalle sillon ku siltä tuntuu ja jakaa ilon aiheet tänne =).

Jospa mie kertoisin ittestäni jotain näin aluksi.

Olen päälle kakskymppinen. Minulla on tuore uusioperhe, avopuolisollani on lapsia. Itselläni ei. Monen vuoden jälkeen sinkkuvuoteni loppuivat kuin seinään ja löin hyntyyt yhteen nykyisen rakkaani kanssa. Onko elämä helppoa uusioperheessä? Voin kertoa että vipinä ja hälinää on! Joka toinen viikko olemme lasten kanssa, silloin olemme vain heille. Omaa aikaa meillä on sitten kun lapset ovat äidin huomassa.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kirjoitukseen. Kommentoikaa ja antakaa neuvoja kirjoittamiseen =)